Toivottaa Abbe
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Case sikaripunkki
Pientä huolta ja murhetta on ollut tässä taas syksyn aikana. Lokakuussa huomasin Abbella vasemmassa etujalassa karvattoman kohdan, jonka luulen tulleen terävän hihnan reunan hankauksesta tai jostain vastaavasta. Näitähän nyt tulee ja menee, tätäkin hoitelin kotikonstein putsaamalla ja Vetramil-rasvalla. Muutama viikko kului, mutta kuluma ei näyttänyt paranemisen merkkejä, päinvastoin. Karvattoman kohdan ihon ympärys alkoi punoittamaan, ja jotain outoa punoitusta levisi myös saman puolen rinnuksiin. Lisäksi löysin kaulasta pienen karvattoman kohdan, ja nivusissakin näkyi vastaavanlainen läikkä. Ei auttanut muu kuin varailla aika lekurille.
Kävimme visiitillä Tammiston Univetissa, jossa lääkäri löysi etujalasta otetusta raapenäytteestä kohtalaisen määrän eri kehitysvaiheessa olevia sikaripunkkiloisia. Koska kyseessä oli lievät, paikalliset muutokset, hoidoksi annettiin paikallinen antibioottivoide tulehduksen rauhoittamiseksi. Jokusen päivän laittelin rasvaa kolme kertaa päivässä, mutta omaan silmään punoitus lähti vain pahempaan suuntaan. Soitin lisäneuvoa Univetista, ja lääkäri määräsi vielä puhelimitse apteekkiin antibioottikuurin.
Vaikka Abben sikaripunkki luokiteltiin tosiaan paikalliseksi, ehdin silti maalailemaan jo vaikka minkälaisia uhkakuvia koiran kokonaan kaljuuntumisesta ja kalliista hoidoista. Harmitusta ei yhtään vähentänyt se, että olin pari kuukautta takaperin ehtinyt ilmoittamaan Abben Tarttoon näyttelyyn marraskuun ensimmäiselle viikonlopulle. Reissut ja näyttelymaksut oli luonnollisesti jo maksettu, eikä vakuutuksista mistään saa rahoja takaisin, jos koira sairastuu. Pähkäilin viimeiseen asti, että lähteäkö reissuun vai ei, mutta onneksi järki sanoi, ettei tuon näköistä koiraa voi ottaa matkaan mukaan. Stressi voisi vielä pahentaa tilannetta, joten ainoa oikea vaihtoehto oli jättää Abbe kotiin, ja lähdin itse turistiksi kannustamaan reissukaveria.
Seuraavalla viikolla pähkäilin edelleen, että mahtaako Abben paraneminen olla menossa oikeaan suuntaan. Lueskelin netistä sikaripunkkitarinoita, ja joissain kehuttiin Mevetin lääkärin Leena Saijonmaa-Koulumiehen ammattitaitoa ihosairauksien hoidossa. Mielenrauhan saavuttamiseksi, varasin ajan hänelle. Mevetissä Abbesta otettiin uudet näytteet, joissa niissäkin löytyi muutamia sikaripunkkeja, mutta munia ei tällä kertaa esiintynyt. Sikaripunkkisairaus on edelleen paikallismuotoinen, jonka vuoksi muuta lääkitystä ei vielä aloitettu. Lääkäri halusi nähdä, että kukistaako Abben oma elimistö sikaripunkin. Jos näin ei käy, hyvät lääkitykset on kuitenkin kuulemma olemassa.
Tilanne tänään: Abben iho näyttää hyvältä. Punoitukset ovat kaikki kaikonneet, kaulaan, nivusiin ja reisiin on kasvanut karva takaisin. Ainoastaan vasemman etujalan kohta on edelleen karvaton. Kävimme illalla Mevetissä Saijonmaa-Koulumiehen vastaanotolla kontrollissa. Lääkäri otti uudet näytteet, eikä sikaripunkeista näkynyt enää jälkeäkään, ja etujalkaankin kuulemma kasvaa karva varmasti vielä takaisin. Toki tilannetta täytyy vielä tarkkailla, mutta paikallisen sikaripunkin uusiminen ei ole kovin yleistä. Täytyy toivoa, että moiseen vaivaan ei tarvitse jatkossa enää ikinä törmätä.
Kävimme visiitillä Tammiston Univetissa, jossa lääkäri löysi etujalasta otetusta raapenäytteestä kohtalaisen määrän eri kehitysvaiheessa olevia sikaripunkkiloisia. Koska kyseessä oli lievät, paikalliset muutokset, hoidoksi annettiin paikallinen antibioottivoide tulehduksen rauhoittamiseksi. Jokusen päivän laittelin rasvaa kolme kertaa päivässä, mutta omaan silmään punoitus lähti vain pahempaan suuntaan. Soitin lisäneuvoa Univetista, ja lääkäri määräsi vielä puhelimitse apteekkiin antibioottikuurin.
![]() |
| 17.10.2015 Tästä kaikki alkoi, viattoman näköinen karvan kuluma vasemman etujalan sisäsyrjässä |
| 28.10.2015 Punoitus levinnyt rinnuksiin |
| 1.11.2015 Karvattomia laikkuja ilmestyi myös kaulaan, vatsan alle ja nivusiin |
|
|
Vaikka Abben sikaripunkki luokiteltiin tosiaan paikalliseksi, ehdin silti maalailemaan jo vaikka minkälaisia uhkakuvia koiran kokonaan kaljuuntumisesta ja kalliista hoidoista. Harmitusta ei yhtään vähentänyt se, että olin pari kuukautta takaperin ehtinyt ilmoittamaan Abben Tarttoon näyttelyyn marraskuun ensimmäiselle viikonlopulle. Reissut ja näyttelymaksut oli luonnollisesti jo maksettu, eikä vakuutuksista mistään saa rahoja takaisin, jos koira sairastuu. Pähkäilin viimeiseen asti, että lähteäkö reissuun vai ei, mutta onneksi järki sanoi, ettei tuon näköistä koiraa voi ottaa matkaan mukaan. Stressi voisi vielä pahentaa tilannetta, joten ainoa oikea vaihtoehto oli jättää Abbe kotiin, ja lähdin itse turistiksi kannustamaan reissukaveria.
Seuraavalla viikolla pähkäilin edelleen, että mahtaako Abben paraneminen olla menossa oikeaan suuntaan. Lueskelin netistä sikaripunkkitarinoita, ja joissain kehuttiin Mevetin lääkärin Leena Saijonmaa-Koulumiehen ammattitaitoa ihosairauksien hoidossa. Mielenrauhan saavuttamiseksi, varasin ajan hänelle. Mevetissä Abbesta otettiin uudet näytteet, joissa niissäkin löytyi muutamia sikaripunkkeja, mutta munia ei tällä kertaa esiintynyt. Sikaripunkkisairaus on edelleen paikallismuotoinen, jonka vuoksi muuta lääkitystä ei vielä aloitettu. Lääkäri halusi nähdä, että kukistaako Abben oma elimistö sikaripunkin. Jos näin ei käy, hyvät lääkitykset on kuitenkin kuulemma olemassa.
|
|
| 17.11.2015 Paraneminen edistyy |
|
|
| 16.12.2015 Sikaripunkkivapaa Abbe |
maanantai 14. joulukuuta 2015
Viikonlopun touhuja
Viikonlopun touhuihin sisältyi peltokirmailua, Neran kanssa juoksemista Pitkäkoskella ja kotona lokoilua. Viime viikkoinen toiveenikin toteutui ainakin hetkeksi, kun eilen iltapäivällä sakea lumikuuro valkaisi maiseman. Abbe oli luonnollisesti innoissaan lumesta, ja viiletti häntä tötteröllä pitkin pientareita.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Virtaa riittää
Viime viikon agitreeneissä meitä oli paikalla vain kaksi, joten tekemisen meininkiä riitti. Harjoittelimme vuoronperään pituusestettä, muuria ja rengasta, jonka jälkeen koiran irtoamista ympyrän muotoisella radalla sekä koiran palkkaamista lelulla. Abben kierrokset nousi taivaisiin heti, kun treenikaverille vingutettiin vinkupossua. Tämän jälkeen lopputunti oli piipitystä ja kieli pitkällä läähätystä. Omalla vuorollaan Abbe lensi kuin salama, ja vingutteli leluaan hurmoksessa. Loppuun vielä menimme lyhyehköä keskittymistä vaativaa rataa, ja oli hieman haastavaa saada Abbe palautumaan lelun kanssa rallattelusta. Olipahan vauhdikkaat treenit!
Eilen Sporttiksella meillä oli taas kouluttajaharjoittelija Tiina Sköönilän vetämät ratatreenit. Esteitä oli tällä kertaa "vain" 15, mutta radalla oli jälleen haastavia käännöksiä ja koukeroita. Tavoitteena oli koittaa erilaisia ohjaustekniikoita, osa sellaisia mistä en ollut ikinä kuullutkaan, saati harjoitellut. Välillä olin melkoisen solmussa rataa edetessä, ja kerran meinasin lentää turvallenikin omiin jalkoihin kompuroidessa. Abbella riitti taas hirmuisesti virtaa, ja hallissa raikasi Abben komennushaukku, kun en ollut tarpeeksi selkeä ohjauksissani. Huh, oli taas hieman haastavaa, mutta silti niin hauskaa!
| Sporttikoirahallin pienten puoli |
| Malttamattomana oman vuoron odottelua |
Lauantaina piipahdimme pitkästä aikaa pihistreffeillä Pitkäkoskella. Paikalla oli kuusi koiraa, liekö sateinen ja tuulinen keli verottanut tulijoita. Abbella meni lujaa alle vuoden ikäisen narttukoira Tinkan kanssa. Nuorukaiset juoksivat lähes taukoamatta melkein 1,5 tunnin ajan, Abben yrittäessä välillä myös kovin läheistä tuttavuutta. Tinka oli kuitenkin täpäkkä typy, eikä alistunut Abben lähentelyille. Sunnuntainakin Abbe pääsi Pitkäkosken pellolle kirmaamaan, kun kävimme lenkillä Janeten ja Neran kanssa. Luulisi, että Abbe olisi ollut alkuviikosta väsynyt viikonlopun riennoista, mutta mitä vielä.
| Daniel, Manu ja Unski |
| Sähköjänikset Abbe ja Tinka |
maanantai 23. marraskuuta 2015
Marraskuun meininkejä
Marraskuu on viikkoa vaille pulkassa, lumisia maisemia ja pikkupakkasta jo kaipailisi... Viime viikolla treffailtiin paljon kavereita; torstaina Roy, lauantaina kunnon laumalenkillä Pitkäkoskella Aida, Eea, Andy ja Mimi ja eilen vielä Manu-manukas.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Fireballs
Hieman treenipäivitystä... Viikko sitten Vantaanpuiston hallilla treenivuorossa oli kepit ja keppikulmat. Alkuun teimme hieman irtoamisharjoitusta, jossa koiraa juoksutettiin ympyrää muovikartioiden ulkopuolella itse ohjaten koiraa kartioiden sisäpuolella. Tämän jälkeen hinkkasimme keppejä molemmilta puolilta ja sisääntuloa erilaisista kulmista. Lopuksi teimme simppeliä rataa keppeineen. Kepit menevät nykyään varsin mukavasti, ja Abbe on löytänyt niiden kanssa hyvän rytmin. Virheettömästi läpi pujottelu vaatii tosin vielä paljon kannustusta vieressä, rytmi sekoaa helposti jos itse kuljen liian nopeasti.
| Tulisielu |
Eilen Sporttiksella treenejä meille piti ulkopuolinen vetäjä, joka on opiskelemassa koirakouluttajaksi. Kouluttaja oli rakentanut meille todella haastavan 26 esteen radan, jossa oli jos jonkinlaista kieputusta, hankalia kulmia ja vauhtia. Rataan tutustuminen jo pukkasi pientä tuskan hikeä pintaan, mitään ohjausvinkkejä ei annettu. Meidän ensimmäinen yritys menikin sitten aikalailla harakoille... Unohtelin rataa vähän väliä, Abbe turhautui haparoinnistani, juoksenteli välillä siellä sun täällä, ja ehti käydä nostamassa koipeaankin putken nurkalle. Aaargh.
Pienen hengähdystauon jälkeen sain taas koottua itseni muiden suorituksia katsellessa, ja saimme kouluttajalta vinkkejä ennen toista rataa. Toinen yritys menikin sitten jo paljon paremmin, vaikka siinäkin Abbe oli kyllä tulta ja tappuraa. Abben menohalut olivat lähes räjähtävät, ja omasta hidastelusta ja haparoinnista johtuen Abbe komensi mua haukkumalla ja välillä kävi hyppimässä ja näykkimässä sormiani. Mutta tästä radasta jäi silti paljon parempi fiilis itselle, ja pystyin jo nauttimaankin menosta ja haasteista. Ei tämä helppoa ole, eikä kuulukaan olla. Yksi suuri kehittämisen kohta itsellä olisi muistaa se, ettei ota virheitä ja epäonnistumisia liian vakavasti. Pääasia että koiralla on hauskaa, ja sitä Abbella tänään varmasti oli!
Pienen hengähdystauon jälkeen sain taas koottua itseni muiden suorituksia katsellessa, ja saimme kouluttajalta vinkkejä ennen toista rataa. Toinen yritys menikin sitten jo paljon paremmin, vaikka siinäkin Abbe oli kyllä tulta ja tappuraa. Abben menohalut olivat lähes räjähtävät, ja omasta hidastelusta ja haparoinnista johtuen Abbe komensi mua haukkumalla ja välillä kävi hyppimässä ja näykkimässä sormiani. Mutta tästä radasta jäi silti paljon parempi fiilis itselle, ja pystyin jo nauttimaankin menosta ja haasteista. Ei tämä helppoa ole, eikä kuulukaan olla. Yksi suuri kehittämisen kohta itsellä olisi muistaa se, ettei ota virheitä ja epäonnistumisia liian vakavasti. Pääasia että koiralla on hauskaa, ja sitä Abbella tänään varmasti oli!






